keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Grillilohi kera kasvisten


Kuulumme varmasti grilliruokien suurkuluttajiin varsinkin kesäkaudella. Meillä on kaasu -ja puugrillit. Grillailemme ympäri vuoden puulla ja kaasulla keväästä myöhäiseen syksyyn. Kun pitkin talvea on makkaraa kulunut paketti jos toinenkin alamme kyllästyä niihin jo alkukeväällä. Paikallinen kauppa tarjosi lohta varsin hyvään hintaan ja valmiiksi fileioituna. Lisäksi olen alkanut lisätä pikkuhiljaa kasviksia ruokavalioomme. Siitä se ajatus sitten lähtikin!

Tarvitaan

Fileoitu lohi (meillä taisi olla lähemmäs parin kilon kaveri), paprikaa, sipulia, porkkanaa, lanttua, palsternakkaa tai muita kasviksia maun mukaan sekä tuorejuustoa ja jugurttia (Bulgariaa, Turkkia tai vaikka Kreikkaa). Mausteeksi suolaa ja vihannesmaustetta. Foliota ja kaasugrilli.

Valmistus 

Sekoita tuorejuusto ja jugurtti keskenään. Esivalmista kasvikset pilkkomalla ne suikaleiksi (ei kovin paksua että ehtii kypsyä).
Laita toinen file lohesta folion päälle ja ripottele suolaa pintaan. Levitä tuorejuusto-jugurttiseosta pintaan. Tee samoin toisella lohifileelle.
Pinoa kasvissuikaleet folion päällä olevalle fileelle. Ripottele päälle vihannesmaustetta.
Käännä toinen lohifile kasvisten päälle varovasti.
Kääri koko komeus folioon tiukahkoksi paketiksi. Varmista että paketti on tiivis.
Laita paketti kaasugrilliin noin 250 asteeseen 30 minuutiksi (kansi kiinni). Käännä paketti varoen, ettei se hajoa. Grillaa vielä noin 20 minuuttia.
Ota paketti grillistä ja anna huilata hetken. Avaa paketti. Varo höyryä! Nauti!

Foliota päälle ja ei ku grilliin!

Valmis nautittavaksi =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti